Tallimestari

Melko monelle on fb:n kautta tullut tutuksi tyttäremme Patricia joka siellä esiintyy tallimestarin tittelillä. Patrician elämä hevosten parissa alkoi heti syntymästä saakka hänen viettäessään aikaansa vaunuissa tallin käytävällä vanhempien siivotessa karsinoita tai hevosia hoitaessa.
Unen määrän vähentyessä ja koppavaunujen vaihduttua avonaisempiin oltiin aivan uuden haasteen edessä. Vaikka kävely ei vielä sujunutkaan osasi tuo pieni luikero kiemurella pois vaunuista huolimatta lähes puolimetrisestä kasasta leluja päällään sillä polte oli kova päästä oikeisiin tallitöihin.
Niinpä vahinkoja välttääkseen osoittautui parhaaksi sijoituspaikaksi tyhjä turvekarsina jonka oven sai suljettua.
Turpeesta syntyi pienen taiteilijan luomuksina mitä hienoimpia kasoja ja taisi niissä joskus olla mukana sitä itseään..., puhumattakaan naaman värityksestä.

TALLIMESTARI on lokakuussa 2007 syntyneen Patrician oma www-sivu jonka tarkoitus on kertoa tämän pienen heppatytön matkasta hevosten ja ponien keskellä.

 

Tervetuloa mukaan matkalle!

 

 


 

  • Skärgårdens Onassis eli tutummin Appa

    Tallimestarin elämänsä ensimmäiset ratsastuskilpailut Sipoossa 10.05.2018 luokkana keskivaikea ja ratsuna Skärgårdens Onassis eli Appa.


    Appa tuli tallimestarille 17.02.2018 jota ennen sillä ei itsenäisesti oltu koskaan ratsastettu.
    Tallimestari on itse kouluttanut Appaa nämä vajaat 3 kuukautta ja nyt tuloksena 2.sija sekä kutsu eliittiin!!

    Onnittelut  Appan omistajalle Mervi Santonen!!


    Ratsastusluokan jälkeen oli Tallimestarilla vuorossa elämänsä ensimmäinen ponin esittäminen näyttelyssä.
    Poni oli Tallimestarin valmennuksessa oleva ruuna Appa ( om. Mervi Santonen ).
    Ja millä tuloksella!! Ruunaluokan voitto, 1.palkinto ja orien ja ruunien reserve champion toisen Tallimestarin valmennuksessa olevan orin eli Kakkulanmäen Virgilin ( om.Roger Lumberg ) ollessa champion.
    Kaiken tämän vielä kruunasi se että ensimmäisessä näyttelyssään Tallimestari palkittiin koko näyttelyn parhaana esittäjänä.

    Uskomaton helatorstai! Suuri kiitos ponien omistajille jotka ovat tämän mahdollistaneet sekä onnittelut heille ja ponien kasvattajille

      Takaisin