Gea Patricia Dressage

Melko monelle on fb:n kautta tullut tutuksi tyttäremme Gea Patricia. Patrician elämä hevosten parissa alkoi heti syntymästä saakka hänen viettäessään aikaansa vaunuissa tallin käytävällä vanhempien siivotessa karsinoita tai hevosia hoitaessa.
Unen määrän vähentyessä ja koppavaunujen vaihduttua avonaisempiin oltiin aivan uuden haasteen edessä. Vaikka kävely ei vielä sujunutkaan osasi tuo pieni luikero kiemurella pois vaunuista huolimatta lähes puolimetrisestä kasasta leluja päällään sillä polte oli kova päästä oikeisiin tallitöihin.
Niinpä vahinkoja välttääkseen osoittautui parhaaksi sijoituspaikaksi tyhjä turvekarsina jonka oven sai suljettua.
Turpeesta syntyi pienen taiteilijan luomuksina mitä hienoimpia kasoja ja taisi niissä joskus olla mukana sitä itseään..., puhumattakaan naaman värityksestä.

Gea Patricia Dressage on lokakuussa 2007 syntyneen Patrician oma www-sivu jonka tarkoitus on kertoa tämän pienen heppatytön matkasta hevosten ja ponien keskellä.

 

Tervetuloa mukaan matkalle!

 

 


 

  • Matka jatkuu

     

     

     

     

     

    Vaikka shetlanninponien ratsutus ja valmennus onkin ollut viimeisen kuluneen vuoden aikana yksi antoisimmista ja opettavaisimmista työtehtävistä Tallimestarilla niin myös omaan valmentautumiseen täytyy panostaa. Olemme saaneet olla siinä onnellisessa tilanteessa että Tallimestarilla on ollut mahdollisuus ratsastaa ja käsitellä monia eri hevosia sekä poneja saaden samalla valmennusta usealta eri taholta ja nyt olikin tullut vastaan se hetki jolloin oli aika miettiä kuinka jatkaisimme eteenpäin.

    Onnistumiset tekemisessä ovat mukavia ja kannustavia hetkiä mutta niiden takana on paljon työtä ja monia " ei niin onnistuneita " hetkiä joiden läpikäyminen on väistämätöntä ja vain siten mahdollistetaan siirtyminen eteenpäin. Eteenpäin siirtymisessä on valtava merkitys myös systemaattisella valmentautumisella jota maassamme on hyvinkin tarjolla jos vain sitä oikeasti haluaa.

    Kävimme seuraamassa Ypäjällä aluevalmennuksia ja kun aika oli oikea, lähetimme hakemuksen aluevalmennuksen katsastuksiin. Ajatuksena tuossa vaiheessa oli hakeutua valmennukseen ratsukkona joka koostuisi Tallimestarista ja hänen 9-vuotiaasta welshA -ponista Sprinbourne Castanea eli tutummin Kassu.

    Mutta vielä ei ollut hakuaika ehtinyt umpeutua kun monen sattuman kautta tarjoutui mahdollisuus liittää hakemukseen mukaan myös hevonen. Ja kun tämä hevonen vielä edusti rotua jota Tallimestarin kotona kasvatetaan ja jalostetaan oli päätös sinällään helppo joskin sisälsi monta kysymysmerkkiä sillä Tallimestari oli tavannut tämän hevosen ollessaan 2-vuotias.

    Hevonen on siis 14-vuotias friisiruuna Oeds V. jonka toimme maahan vuonna 2009 tuolloin 14-vuotiaalle Piia Salmiselle. Piian ja hänen äitinsä, Birgitta Salmisen matkassa Oeds eli tutummin " Ötsi " oli matkannut kaikki nämä vuodet kehittyen nuoresta osaamattomasta ruunasta varmaksi HeA -tason suorittajaksi osaten myös huomattavasti enemmän. Tätä osaamista Ötsi kartutti vietettyään Piian kanssa Saksassa pari vuotta elämästään.

    Eikä pelkästään Ötsin vaan myös Piian osaaminen karttui vuosien saatossa ja Piian asuinpaikka muuttuikin Saksaan ja elämään astuivat myös muut hevosrodut Ötsin palatessa takaisin Suomeen jatkamaan kilpauraansa ja elämäänsä Wääksyn kartanon hienoissa puitteissa Piian äidin, Birgitan tarkan silmänpidon alla. Piian menestyksestä suomalaisena kouluratsastajana olemmekin saanet lukea uutisointia lähiaikoina hänen saavutettua EM-finaalipaikan kouluratsastuksen luokassa U25.

    Mutta nyt meille tuli hieman kiire sillä hakemuksen jättöpäivä lähestyi kovaa vauhtia. Sovimme tapaamisen Wääksyn kartanolle lauantaille 18.08.2018 tarkoituksena laittaa Tallimestari Ötsin selkään ja katsoa mitä tapahtuu. Jännitystä oli ilmassa kun suuntasimme matkamme kohti Kangasalaa. Siellä meitä odotti herra Ö, rauhallisena ja tyynenä kuten aina. Lyhyen esiratsastuksen jälkeen oli Tallimestarin vuoro nousta selkään. Aluksi Ötsi hieman ihmetteli että mitä kummaa, selässä on selvästi satulan lisäksi jotain vaikka painoa ei juuri tunnu ja tämä joku pyytää tekemään jotain. Mutta hetken kuluttua ratsukko kiersi maneesissa käyttäen kaikkia askellajeja aivan kun olisivat olleet yhdessä jo pitkän aikaa.

    Nähdyn perusteella uskalsimme liittää Ötsin nimen hakemukseen ja katsastuspäivään oli aikaa ruhtinaalliset kaksi viikkoa! Oli selvää että ratsukon pitäisi ennen katsastusta pystyä harjoittelemaan yhdessä mutta välimatkaa oli liikaa ja Tallimestarin koulukin jo alkanut.

    Muuttosuunnitelmat siis käyntiin ja tasan viikko koeratsastuksesta koitti se päivä jolloin haimme Ötsin Vitikkalaan. Ja aikaa oli tasan viikko kun vuorossa olisi katsastus Ypäjällä!

    Viikko kuluikin tehokkaasti ohjelmalla koulu, läksyt, Ötsi, Kassu sekä valmennuksessa olevan shetlanninponin, Unetun Wilman valmistelu näyttelyyn joka olisi samana viikonloppuna katsastuksien kanssa. Näyttelystä johtuen jouduimme vielä anomaan katsastuksen Tallimestarin osalta yksipäiväiseksi.

    Viikko kului, kuten arvata saattaa, erittäin nopeasti ja pian koitti se aamu kun oli vuorossa tavaroiden pakkaus ja hepat autoon suuntana Ypäjä, Hämeen aluevalmennuksen katsastukset.

    Isä/tytär -yhdistelmällä saavuttiin Ypäjälle ja ensimmäisenä oli vuorossa Kassu. Verkan jälkeen ryhmässä Anu Korppoon valvovan silmän alle tuloksena paikka B-kehitysrenkaassa ja repullinen kotiläksyjä.

    Seuraavaksi Kassu takaisin autoon ja Ötsin vuoro. Hieman pidemmän verkan jälkeen jälleen ryhmässä Anun eteen tuloksena valmennuspaikka lapsiratsastajana!

    Alla video katsastuksesta.

    Jälleen on siis uusi askel otettu, merkitykseltään ehkä tärkein tähän mennessä, sillä matkalla joka alkoi jo lähes 11 vuotta sitten. Systemaattinen valmentautuminen mahdollistaa uusien asioiden oppimisen ja vanhojen kertaamisen viitoittaen tietä kohti unelmissa siintävää kouluratsastajan uraa. Paljon on vielä tehtävää ja tämä on vasta alku mutta hyvä sellainen.

     

    Kotiinviemisiksi katsastuksesta saatiin repullinen läksyjä joiden tekeminen on aloitettu. Oheisella videolla uusi lapsiratsukko harjoittelee ensimmäistä kertaa derbykentällä.

     

     

     

     

     

      Takaisin