Gea Patricia Dressage

Melko monelle on fb:n kautta tullut tutuksi tyttäremme Gea Patricia. Patrician elämä hevosten parissa alkoi heti syntymästä saakka hänen viettäessään aikaansa vaunuissa tallin käytävällä vanhempien siivotessa karsinoita tai hevosia hoitaessa.
Unen määrän vähentyessä ja koppavaunujen vaihduttua avonaisempiin oltiin aivan uuden haasteen edessä. Vaikka kävely ei vielä sujunutkaan osasi tuo pieni luikero kiemurella pois vaunuista huolimatta lähes puolimetrisestä kasasta leluja päällään sillä polte oli kova päästä oikeisiin tallitöihin.
Niinpä vahinkoja välttääkseen osoittautui parhaaksi sijoituspaikaksi tyhjä turvekarsina jonka oven sai suljettua.
Turpeesta syntyi pienen taiteilijan luomuksina mitä hienoimpia kasoja ja taisi niissä joskus olla mukana sitä itseään..., puhumattakaan naaman värityksestä.

Gea Patricia Dressage on lokakuussa 2007 syntyneen Patrician oma www-sivu jonka tarkoitus on kertoa tämän pienen heppatytön matkasta hevosten ja ponien keskellä.

 

Tervetuloa mukaan matkalle!

 

 


 

  • Vuosi 2019 Patrician elämässä
    " Kaudelle 2019 on katse eteenpäin ja ehdottomasti tärkeimmät tavoitteet on säilyttää tekemisen ilo, aito yhteinen luottamus ponien ja hevosten kanssa, se sanaton yhteys joka pientä Tallimestaria on yhdistänyt poneihin ja hev..
    Lue lisää
  • Vuosi 2018 Tallimestarin elämässä
    Vaikka tätä kirjoitettaessa on vielä vuotta 2018 muutama viikko jäljellä johon mahtuu esimerkiksi vuoden viimeiset aluevalmennukset voitaneen silti summata ikimuistoinen vuosi 2018. Vuosi 2018 sai alkunsa jo vuoden 201..
    Lue lisää
  • Voihan Appa!
    Appan ja Tallimestarin yhteisestä alkutaipaleesta joka huipentui helatorstaina Sipoossa pidettyyn rotunäyttelyyn ja sen yhteydessä olleisiin käyttöluokkiin kertova artikkeli löytyykin jo tältä sivustolta mutta lisää on luvassa. ..
    Lue lisää
  • Matka jatkuu
    Vaikka shetlanninponien ratsutus ja valmennus onkin ollut viimeisen kuluneen vuoden aikana yksi antoisimmista ja opettavaisimmista työtehtävistä Tallimestarilla niin myös omaan valmentautumiseen täytyy panostaa. Olemme saanee..
    Lue lisää
  • Skärgårdens Onassis eli tutummin Appa
    Tallimestarin elämänsä ensimmäiset ratsastuskilpailut Sipoossa 10.05.2018 luokkana keskivaikea ja ratsuna Skärgårdens Onassis eli Appa. Appa tuli tallimestarille 17.02.2018 jota ennen sillä ei itsenäisesti oltu koskaan ratsastettu. Tallim..
    Lue lisää
  • Voihan Viljo!
    Kun 02.10.2017 10-vuotta täyttänyt Patricia Salminen eli tutummin " Tallimestari " sai 04.10.2017 pariksi viikoksi ratsutettavaksi shetlanninponiorin nimeltään Kakkulanmäen Virgil eli Viljon, ei kukaan meistä osannut kuvitella mihin tämä johtaisi kun..
    Lue lisää
  • Mistä kaikki sai alkunsa?
    Patrician täytettyä kaksi vuotta saapui hänelle ensimmäiset ponit Hollannista, Iia ja Pia, pienet shettikset joista Ian säkä oli 86cm ja Pian 93cm. Poneja hoitaessa isompien hevosten ja varsojen ohella kului muutama vuosi rattoisasti kunnes Iia saira..
    Lue lisää