Hesseldals Ixi, Tanskasta tullut shetlanninponitamma, mutta jätetään tämä tarinointi nyt Ixin kavioihin: Hej alle sammen! Ei kun siis suomeksi: Hei kaikille! Mä olen siis Ixi, lempinimeltäni Manteli, 13-vuotiaaksi kääntyvä shettistamma. Olen syntynyt 21.7.2006 ja vanhempani ovat Kristof v.d Bolster & Ekekullens Iris ja ukkini on Almnäs Etapp. Minut on palkittu 1 palkinnolla entisessä kotimaassani Tanskassa. Saavuinkin Suomeen 14.12.2018 eli juuri sopivasti jouluksi. Uusi omistajani Tallimestari eli Patricia Salminen otti minut heti 4 muun ponin seurasta silmäteräkseen. Minussa oli kuulemma sitä jotain, sanoin kuvaamatonta. Jouluaattona pääsin Tallimestarin ja sen perheen taloon. Olin kuulemma Patrician joululahja ja olin myös paras joululahja ikinä. Joulu meni ihanissa tunnelmissa ja sain paljon herkkuja. Pian olikin jo tammi-helmikuu. Tarhasin Patrician ponien Pian ja Kassun kanssa. Tarhassa riitti heinää jonkun aikaa, mutta meitä oli kolme, joten heinät tuli syötyä nopeasti ja koska olen Manteli, en voi olla hetkeäkään paikallaan. Täällä Suomessa on kylmempää ja lunta oli lähes puolimetriä, joten sähkölangoissahan ei kulkenut kunnolla sähkö. Sähköiskun pystyi saamaan vain jos koski ala- tai ylälankaa samaan aikaan. Mulla olikin sellainen taktiikka, että ensin astuin etujaloilla alalangan yli ja sitten isolla loikalla takajalat yli, voit että mulla oli hauskaa! Sitten mua haettiin; ojasta, metsästä, pihoilta ja milloin mistäkin. No tämä mun kekseliäs leikki loppui siihen kun kevät tuli ja lumet suli.

Keväällä ei tapahtunut mitään erikoista, Patricia jota kylläkin kutsun Pukeksi ratsasti minulla. Mä kyllä ymmärrän pohjeavut ja ohjajutskat, mutta ratsuna toimiminen eeii eehkä olen mun vahvuus... No vink vink muilekin poneille; hyppäsin kynttilänä pystyyn, ratsastaja valui alas ja alkoi vain nauraa. Mä tietysti oli tyytyväinen itseeni. Ja jos siis nyt saitte sellaisen kuvan ettei minulla olisi kuria, niin kyllä on. Olen ollut Puken lempiponi siitä asti, kun hän sai minut ja sen lisäksi minulla saattaa olla vähän etuoikeuksia. Nykyään olen itsevarma ja itsepäinen poni, mutta kun tulin Suomeen olin aika arka, Pukke onneksi totutti minut pikkuhiljalleen kaikken, kirjaimellisesti kaikkeen! Kesä tuli ja Pukella sen perheellä  on kahvila, muistaakseni joku Cafe Vitikkala. Silloin toimin maskottiponina Kassun kanssa. Kieltämättä tuntui toosi hyvältä, kun kaikki ihailivat meitä. Kesäkuu kului nopeasti ja vuorossa olikin pian heinäkuu eli synttärikuuni. Synttärini olivat mahtavat! Pidimme hauskaa, söimme herkkuja ja juttelimme kaikesta kivasta. Heinäkuun lopussa lähdettiin ihanalle retkelle Mikkeliin kera Kassun, Puken, Mikael serkun ja Puken isän kanssa. Matka oli piitkä, mutta ihana. Pysähdyttiin jossain Kuortin ABC:llä. Pääsimme hetkeksi ulos autosta, saimme syödä vihreää ruohoa ja juoda vettä. Taas kerran saimme olla ihaltavina, joka tälläiselle "malliponille" on hyvä.

 

Kun pääsimme perille Mikkeliin, mökille olin aivan ihmeissäni miten voi näin ihana paikka olla. Meille rakennettiin sinne tarha jossa olimme. Mökin vieressä oli suuri hiekkapohjainen järvi, silloin ajattelin, että tuohon en mene, en varmana. Mutta kuinkas ollakaan vielä samana päivänä huomasin, että olen täällä järvessä uimassa ja rakastan uimista. Toisena päivänä olin myös uimassa, mutta sitten tapahtui yksi nolo juttu... Josta en kerro enempää. Aika kului kuin siivillä, pian olikin jo aika lähteä. Mutta Patricia lupasi, että hinnalla millä hyvänäsä me palaamme tänne ensikesänä. Taas aika kului nopeasti ja pian olikin jo syyskuu ja toisen shettistaman synnyttämä Alfons astui kuvioihin. Alfons oli jäänyt orvoksi, kun sen emä oli jouduttu lopettamaan. Mutta koska olen Ixi otin varsan kuin omakseni ja tässä ja nyt huolehdin vieläkin Alfonsista. Olen tosi suojelevainen varsinkin Alfonsille. Kerran kun meidät tuotiin tarhaan, niin Alfons päästettiin ensin vapaaksi ja minä en ihan vielä päässyt, näin sivusilmällä,että kettu oli tarhassamme aika lähellä Alfonsia. Kun pääsin vapaaksi lähdin vauhtiin kuin härkä punaisen liinan nähdessään. Ajoin ketun pois tarhasta, eikä se sen jälkeen ole enää tullut tarhaan samaan aikaan kanssani.

Vuoden lopulla minulla aloitettiin vetämään jotain kelkkaa perässäni, joka oli hauskaa. Olin myös hakemassa joulukuusta ja se vasta hauskaa olikin, sai tarpoa lumessa kyydissäni joulukuusi. Ja "ponien joulua" vietettiin 23.12 sisällä. Sain lahjaksi ihanan loimen ja ponien jouluherkkuja. Vuoden vaihteen jälkeen pääsin käymään sisällä, yläkerrassa. Katsottiin Puken kanssa yhtä leffaa ja syötiin herkkuja. Lopuksi minun oli pakko tutkia ympäristöäni. Pöytäliinan olisin halunnut viedä mukanani, mutta en saanut. Myös omenakori olisi ollut hauska viedä mukanaan, sekään ei ollut sallittua. Vähän aikaa sitten oli testikuvaukset kesän kuvauksia varten. Omasta mielestäni olin erittäin edustava joka kuvassa.

Ilmeisesti en kuitenkaan ollut yhtä edustava joka kuvassa. Unohdin ottaa alahuulen rentoutusnappulan pois päältä... Heh heh. 

Ja miten se nyt sanotaan, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Minulla on varmaan jo miljoona lempinimeä ja joka päivä tulee lisää!

Mihin tämä tie vielä meidät viekään...

( Teksti: Patricia Salminen )

 

  Takaisin