• Omat hevoset sivu päivitetty. Esittelyssä Vitikkalan 2014 kasvatit

    Friesien van Vitikkalan vuoden 2014 kasvattien tiedot ovat nyt päivitetty sivuillemme osioon Hevoset / omat hevoset.

    Vieraile sivustolla ja tutustu uusimpiin kasvatteihimme. Laadukasta friisivarsaa ei välttämättä tarvitse etsiä Hollannista vaan myös Suomessa kasvatetut ovat saavuttaneet täysin verrannollisen tason niin kasvatuksen kun jalostuksenkin osalta.

    Jos olet etsimässä yksilöä jonka jalostus noudattaa emokantakirjan viimeisimpiä tavotteita ja kasvatuksen lähtökohtana ei ole myyntivarsan teettäminen vaan rodun jalostus, jonka ensimmäinen kasvatuksellinen lähtökohta on laadukas siitostamma johon halutaan yhdistää jalostuksellisesti mahdollisimman hyvä jalostukseen hyväksytty ori, voi näistä joku olla etsimäsi yksilö.

    Mikäli sinulle on tärkeää vastasyntyneen varsan käsittely, emän oikea ruokinta tiineys- ja imetysaikana, vieroitetun varsan ruokinta, varsan kehityksen jatkuva seuranta sen syntymästä lähtien, riittävän monipuolisen liikunnan ja levon yhdistäminen, voi näistä joku olla etsimäsi yksilö.

    Mikäli haluat jatkaa kanssamme yhteistyötä myös myyntitapahtuman jälkeen tavoitteena mahdollisimman terve ja monipuolinen rotunsa edustaja jonka kehitystä on vaalittu ja koulutuksessa edetty sen tiedon pohjalta mikä perustuu kokemukseen friisiläisestä hevosrodusta, voi näistä joku olla etsimäsi yksilö.

    On erittäin tärkeää huomioida että meidän kohdalla jokaisen varsan kasvattaminen perustuu rodun jalostamiseen ja jokainen varsa lähtökohtaisesti kasvatetaan itsellemme.

     

    On myös hyvä muistaa että olemme tekemisissä eläinten, emme koneiden kanssa. Luonto määrittelee omat lakinsa ja sanoo kuitenkin sen viimeisen sanan. Onneksemme näin on sillä ainakaan meidän viisaus ei riitä määrittelemään kaikkea viimeiseen asti. Voimme vain koittaa järjestää mahdollisimman hyvät lähtöasetelmat.

     

    Tervetuloa tutustumaan!

      Takaisin